Henkilökunta

Yhtiössä oli kertomusvuoden aikana keskimäärin 23 työntekijää. Edellisvuonna työntekijöitä oli keskimäärin 27. Vuoden 2023 lopussa työntekijöitä oli yhteensä 22, joista 20 oli vakinaisessa työsuhteessa. Vuokrattua työvoimaa ei käytetty kertomusvuonna lainkaan.

Liiketoimintasiirrossa 1.1.2023 neljä henkilö siirtyi Biosairila Oy palvelukseen, vuoden aikana yksi henkilö irtisanoutui ja yksi eläköityi. Kesätöissä oli kaksi nuorta alle 18 – vuotiasta sekä kaksi kesätyöntekijää lajittelu- ja kierrätyskeskuksella. Yksi määräaikainen projektityöntekijä oli työssä noin 7 kk kertomusvuonna.

Jätelain muutosten ja toimintaympäristön muiden muutosten johdosta toimiston työntekijämäärä kasvoi ja toimistolla oli vuoden päättyessä 13 henkilöä ja lajittelu- ja kierrätyskeskuksella 8 henkilöä. Toinen kesätyöntekijä aloitti syksyllä osa-aikaisena palveluneuvojana määräaikaisessa työsuhteessa vahvistamassa asiakasrekisteri- ja asiakaspalvelutiimiä.

Kertomusvuoden aikana pienjäteasema Haukivuorella siirrettiin oman henkilökunnan hoitoon ja yhteistyötä pienkuormien vastaanoton ja aluekeräyspistekunnossapidon kanssa tiivistettiin. Tiimiin palkattiin yksi määräaikainen henkilö. Henkilökunnan osaamista ja osaamistarve kartoitetaan vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelman mukaan.

Työhyvinvointi

Henkilökunnan tyytyväisyydestä pidetään huolto tykytoiminnalla ja yhteisellä tekemisellä. Vuoden aikana järjestimme muiden jätehuoltoyhtiöiden kanssa yhteisten pikkujoulujen lisäksi jääkiekko- ja jalkapallopelilippuja, jooga- ja karting-iltapäivän sekä yhteisen etätyöpäivän. Lisäksi yhtiössä järjestettiin useita yhteisiä kahvihetkiä vuoden mittaan.

Henkilöstötyytyväisyyskyselyillä selvitetään vuosittain työntekijöiden näkemyksiä työoloista. Kertomusvuonna työtyytyväisyyskyselyyn vastasi 18/21 työntekijöistä, vastausten keskiarvo oli 3,71 (asteikolla 1-5, jossa 5 paras). Tyytyväisyys parani hieman edellisvuodesta, jolloin keskiarvo oli 3,63.

Tyky- ja virkistyspäivien lisäksi henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuus osallistua oman työtehtävän osaamisen kehittämiseen sekä toimialan koulutus- ja seminaaripäiviin. Koulutuspäiviä kertomusvuonna oli keskimäärin 2,4 päivää/htv. Koulutuksiin osallistumisaktiivisuutta saatiin hieman nostettu edellisvuosista (v. 2021 2 pv/htv).

 

Työturvallisuuden kehittäminen

Kertomusvuonna jatkettiin työturvallisuustoimien ja niiden seurannan kehittämistä. Edellisvuonna käyttöönotettuja läpi-ilmoituksia (läheltä piti – ja vaarailmoituksia) tehtiin kertomusvuonna yhteensä 67 kappaletta. Näiden turvallisuushavaintojen tarkoituksena on lisätä niin henkilökunnan, urakoitsijoiden kuin asiakkaidenkin turvallisuutta toimitiloissamme ja alueillamme.

Työturvallisuustoimikunnan kokousten muistio ja läpi-ilmoitusten tiedotuskäytänteitä uudistettiin ja työturvallisuustoiminnan näkyvyyttä pyrittiin lisäämään läpi organisaation.

Henkilöstön tunnuslukuja

Tunnusluku

Yksikkö

2020

2021

 2022  2023

Henkilöstön määrä 31.12.

htv

21

 26 26 22

Naisten osuus

%

29

 31 31 41

Miesten osuus

%

71

 69 69 59

Henkilöstön keksimääräinen ikä

v

43,0

 44 45 43,3

Määräaikaisten osuus *

%

5

 13 15 10

Vuokratyövoiman käyttö **

htv

0,25

 1 0 0

Keskimääräinen vaihtuvuus

%

0,21

 0,17 0,04 0,09

Työsuhteen keskimääräinen pituus

v

6,0

 5,6 6,1 5,7

Koulutus, ylempi korkeakoulututkinto

%

38

 31 31 32

Koulutus, alempi korkeakoulututkinto

%

29

 23 27 32

Koulutus, peruskoulu / muu

%

33

 46 42 36

Koulutuspäivien määrä

pv / htv

1,6

 1,7 2 2,4

Tapaturmapoissaolot

pv / htv

7,4

 1,1 0,3 0

Sairauspoissaolot***

pv / htv

0,7

 0,52 3,75 4,9

* Sisältää kausityöntekijät ja määräaikaiset vakinaistamiseen asti (vuoden ka)
** ei sisälly htv lukuun
*** lyhytaikaiset sairauspoissaolot 2020 alkaen